Senioreita? Meilläkö?

Ei kai nyt sentään! Tai ainakaan minä en ole huomannut.
...Tai no. Ehkä mies välillä vaikuttaa hivenen seniorioituneelta, mutta me muut- ei sitten tippaakaan! Harmaita meillä voi olla vähän kaikilla (paitsi tietenkään allekirjoittaneella), mutta sehän tarkoittaa vain sitä että muuttuu astetta charmantimmaksi.

Joka tapauksessa Hukka täytti eilen tuplapyöreitä, eli kahdeksan vuotta! En voi uskoa, että tuo pikkuinen karvageneraattori on pyörinyt jo niin kauan mukana, että sitä voi sanoa jo senioriksi. Mutta toisaalta, tästä voi avautua uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi koiranäyttelyihin veteraanit pääsee usein halvemmalla, ja koska Hukka ei ole mikään kedon kaunein kukkanen, jos niitä kukkasia verrataan australiankelpien rotumääritelmään, en ole sitä aiemmin vienyt näyttelyyn. Sehän on käytännössä pelkkää rahanmenoa, kun tietää itsekin että koira voi saada korkeintaan tuloksen "kyllä se koiralta kai näyttää...".
Lisäksi nyt voi alkaa jo antaa kunnolla etuoikeuksia, kun toinen on kuitenkin jo kahdeksan. Tosin joistakin etuoikeuksista meidän on vielä keskusteltava vakavasti. Neiti kun on päättänyt laajentaa reviirinsä koskemaan myös naapureiden pihoja, enkä ole vielä aivan varma, mitä mieltä naapurit ovat pienestä yllätysvieraasta, joka käyttää naapureiden pihoja kiihdytysratoina. Toisen puolen naapuri ainakin oli pääosin huvittunut, kun portista sisälle ampaisee pieni sininen salama, joka pujahtaa sitten pensasaidan alta omalle puolelle ja autotalliin kertomaan että meikä vähän käväs! Totesin sille ettei olis tarttenu kävästä, mutta Hukan mielestä oli hirmu hyvä veto, josta piti kertoa heti isännällekin. Ikävää koiran kannalta, kun isäntä ei yhtään ymmärrä moisia hienouksia.
Autotallin siivouksen ajan yksi pieni Miska sen sijaan hengasi kiltisti hihnassa ja tarkkaili silmä kovana korkeaa autotallin vieressä kasvavaa mäntyä ja rankaläjää, jonka olen raahannut autotallin viereen kuivumaan ennen pilkkomista ja/tai kaatopaikalle viemistä.

Perjantaina Hukka pääsi synttäriostoksille. Isäntä heitti meidät Ideaparkin Mustiin ja Mirriin, ja odotteli Miskan kanssa autossa. Lupasin kaupan ovella Hukalle, että se saa ihan itte päättää, mitä tänään otetaan. Hukasta oli ilmeisesti hurjan hieno lupaus, ja se päätti oitis haluta pörheäturkkisen harmaan merlen sheltin!
Hirveä pettymys, kun kävi ilmi, ettei me voida ottaa shelttiä. Sitä paitsi voin kuvitella mitä isäntä olisi sanonut, jos oltais marssittu autolle extra-koiran kanssa...
Hukka yritti haluta myös uuden keraamisen ruokakupin (joka hajoaisi todennäköisesti turhan pian, eikä sitä voi tuoda täyttöä varten mulle), ja kissojen raapimistelineitä. Ne oli tosi kivoja!
Hukka valitsi kuitenkin lopulta pienen valkoisen roadkill- pehmon ja kasan possunkorvia itselleen ja Miskalle.

Ja ihan Hukan synttärin kunniaksi Suomeen sitten ilmaantui oikea Valio- luokan myrsky! Olin luvannut koirille kunnon metsälenkin synttärin kunniaksi, mutta päätettiin sitten ettei kyllä mihinkään metsään mennä, kun puut kaatuu niskaan. Käytiin merenrannassa kuvaamassa myrskyä ja myräkkää ja Hukan synttärikuvia.

Näin kovin tuuli, pieni kelpiekään ei meinannut pysyä pystyssä!

Miskan mielestä myrsky oli hurjan hauska, kun hajut tuli nenään ihan hirveää vauhtia ilman että pitää itse liikkua mihinkään! Hukan mielestä oli vähän ikävämpi, kun häntä ei millään pysynyt niinkuin Hukka halusi. Lopulta se tuli ihan jalkojen eteen ja työnsi takamuksen minun jalkoja vasten, että häntä edes vähän tottelis. Voi olla, että viima sattui pienen eläimen häntään.
Lisäksi meri oli aivan liian vauhdikas, niin ettei Hukka halunnut käydä kastelemassa edes tassujaan, vaikka yleensä juoksee suoraan veteen, kun sitä jossain näkee.

Oli paljon helpompaa, kun sai olla ihan irti hetken.

Oli hankalaa kuvata, kun tuuli painoi koko ajan ihmistäkin ties mihin suuntaan, ja hiekka pöllysi myös tuolta epäviralliselta pikkuhiekkarannalta. Ja kamerakin painoi, ja sitä piti suojella pöllyävältä hiekalta. Tiesittekö muuten, että kova tuuli salpaa helposti erityisesti astmaatikon hengityksen? Onneksi tajusin laittaa huivin kaulaan, että sain peitettyä suun ja nenän!

Hukka 8 vuotta, 2.10.2015

Tällainen on lopulta pikkukelpien synttärikuva tuulisella rannalla. Neiti näyttää hyvin pörheältä edestäpäin kuvattuna... Mutta kyllä seniori-iässä saa jo vähän elintaso näkyäkin!

Miska 6 vee (en kyllä usko!)

Minun rakas pikku humoristini, sir Miska Ryssänpoika, on jo (mukamas) kokonaista kuusi vuotta!
Toisaalta, sehän on ollut mulla "aina", mutta se on aina ollut pikkuinen, niin että mitä tämä tämmöinen nyt on olevinaan?

Miskan synttäripäivänä oli jos jonkunlaista ohjelmaa luvassa. Miska aloitti aamun kiikuttamalla mulle sukan samalla kun tuli sängyn viereen huomentamaan. En tiedä onko tästä sitten pääteltävä, että minun orjuus on loppu, kun sain vaatteen? (Kaikki Harry Potterinsa lukeneet ymmärtää viittauksen.)
Aamupala-lohen ja muun aamutohelluksen jälkeen sattui hirveän hauskoja juttuja, kuten että isäntä kävi hakemassa kaverinsa meille! Ja sitten Miska pääsi kattomaan kun miehet pelasi pikku-ukkopeliä! Tosin Miska piti hakea pois osallistumasta, se kun tunki koko ajan erilaista kokoelmaa kenkiä pelipöydälle ja hyöri onnellisena miesten välissä kyselemässä koska on Miskan vuoro siirtää.



Osa miehen Spacewolf- armeijasta ja osa Miskan kenkäarmeijasta

Kuulemma häiritsi peliä, kun joka kulmalla hengasi joku kenkä ja yks yritti vielä tunkea jotakin lapsen lenkkaria johonkin kohti. Niillä main pieni assistentti pääsi yläkertaan levähtämään.

Mutta onneksi lapsi leikitti Miskaa lempparilelulla hirveän monta kierrosta!

Lempparilelun kanssa voi suorittaa akrobatialiikkeitä!

Hyvin ansaittujen päikkäreitten jälkeen käytiin vielä raksalla tarkistamassa paikkoja ja autoajelullekin! Autoajelut on Miskan mielestä jännittäviä, kun voi tirkistellä takaikkunasta maisemia ja kuvitella että joku näkeekin Miskan.

Ja illemmalla vielä laitettiin Miskan synttärilahja lattialle ja otettiin virallinen poseerauskuva!

Peitto on synttärilahja, ei pullo!

Aika hieno peitto, vai mitä? Lapset sai olla mukana kun kävin hakemassa eläinkaupasta pikkutyypille oman pedin, kun Hukka valtaa yleensä kettuviltin ja häätää lempeästi Miskan pois siitä. Siis vetämällä vilttiä penskan alta tai tuuppimalla hellästi kuonolla että hei pentu, Hukka tulee siihen nyt...
Miska ei ollut ihan varma, onko peitto luvallinen juttu ja piti ensin vain päätä peiton päällä ja tirkisteli mua kysyvästi että onko tää ihan ookoo? Ihan ookoo on.

Hyvää synttäriä, pikku prinssi!

Roskisprinsessa

Me on nyt asusteltu täällä miehen luona pitkälti yli puoli vuotta, ja koirat viihtyy mainiosti. Jossain vaiheessa meille muodostui ongelmaksi roskakatos. Hukka ilmeisesti säikähti siellä jotakin, eikä halua enää tulla sinne. Se kaartaa kaukaa katoksen oviaukon ohi, kattelee eri suuntaan ja tekee kaikin tavoin selväksi että roskis ei ole kiva juttu.
Ongelmana on vähän se, että aika usein viedään roskapusseja samalla kun lähdetään lenkille, joten roskakatokseen olisi syytä mennä. Kun tajusin että hirvittää, mietin pitkään mitä ihmettä teen yhtäkkiä roskakatosta säikähtäneen koiran kanssa. Pitkän aikaa toimittiin ihan niin, että Hukalle annettiin vaihtoehto. "Tuletko mukaan, vai odotatko tässä?" Siis ovella. Hukka valitsi yhdeksän kertaa kymmenestä odottamisen. Ja se istui yleensä kauniisti paikallaan odottamassa että heitän Miskan kanssa roskapussin ja tulen takaisin sen luokse. Ja aina se tervehti hännänheilutuksella, niin kuin oltaisiin oltu kauankin poissa sen luota. Ja sen näkökulmasta kai oltiinkin, kun sitä jännitti ja pelotti.

Eilen satuin kertomaan asiasta chatista, kun tiedän että chattikavereilla on kokemusta ties minkälaisista ongelmatapauksista ja että saisin varmasti ainakin tsemppiä jos en ratkaisua saisikaan. Ratkaisuja tarjottiin monenlaisia, vaihtoehtojen tarjoaminen ei saanut tyrmäystä, sehän on aika stressitöntä koiralle, joka ei vaadi aina sitä että ihminen päättää sen puolesta.
Yksi vaihtoehdoista oli juuri se sama, että annetaan itse valita ja kehutaan kun sitten uskaltaakin tulla matkaan. Välillä Hukka uskalsi ainakin vähän matkaa ja ampaisee yleensä ihan jalkoihin ja heiluttaa hirveästi häntää. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei sitä pakoteta mihinkään. Seitsemässä vuodessa oppii tuntemaan toisen niin hyvin, että tietää ettei pakottamalla tehdä kuin hallaa. Samoin kun lässyttämisellä ja muulla koiran mielestä epäloogisella käyttäytymisellä.

Yksi vinkeistä oli "pitää bileet" pelottavassa roskakatoksessa. Nameja ja lempparilelu ja koira saa itse valita tuleeko mukaan, kun minä menen katokseen.
Tänään otin taskuun naksuttimen ja pussillisen kuivattua kalaa. Ei pitänyt kahdesti kysyä tuleeko Hukka mukaan vai ei. Se marssi vierellä roskiskatokseen korvat vähän luimussa kaiken varalta, mutta kuitenkin valmiina tutkimaan pelottavaa paikkaa yhdessä minun kanssani.
Niinpä me hengattiin hetki keskellä roskakatosta ja herkuteltiin kalalla. (Koira herkutteli, minä en.) Seuraavaksi tarkistettiin joka ikinen roskalaatikko, ja namin sai kun uskalsi lähestyä itse laatikkoa.

Siltä varalta, että yhden naapurin teoria pelottavista roskalaatikoiden kansista pitää paikkansa, avattiin ja suljettiin laatikoitakin tänään. Joka kerta kun kansi meni kiinni, koiralla oli samalla sekunnilla kalanpala suussa, ja hetkessä koira alkoi jo tökkiä kättä kun näki että avaan laatikkoa!


Ja kun tulin parkkipaikan portilta kotia kohti ja ohitettiin roskakatos, koira ampaisi suoraan katokseen häntä heiluen ja selvästi odottaen että tulee lisää namia! Ja tulihan sitä, tottakai, kun kerran uskalsi ihan itse ja ilman minuakin sinne mennä.

Tästä on hyvä jatkaa jonkun aikaa roskakatokseen tutustumista. Olisihan se helpompi, jos ei pienen eläimen pitäisi koko aikaa pelätä roskakatosta, kun siellä melkein kerran päivässä käydään.

(Valokuvat otettu tänään, mutta vasta kun roskiskatos ei pelottanut enää ihan niin paljoa.)

Onnea Hukka

Oma rakkain prinsessani, ykköstyttöni. Pikku-Hukka täytti 2.10. jo kokonaista 7 vuotta!
Juhlan kunniaksi neiti sai hienon kakun.

Kuopus sai auttaa kakunteossa, eli kiikuttaa mulle kaikkia tarvittavia välineitä ja asetella noita nappuloita kakun reunoille.
Lisäksi esikoinen ja kaverinsa olivat niin innoissaan Hukan synttäreistä, että villitsivät sitä koko päivän, ja siitä hyvästä tyyppi oli niin tohkeissaan, että hyppäsi suoraan päin naamaa kun tulin kotiin ja oli hilkulla murtaa minun nenän. Vieläkin sattuu aina välillä. Mutta näitä nyt sattuu, eikä joku nenänmurtuma nyt niin iso juttu ole.

Lahjuksia Hukka ei oikein tänä vuonna saanut, mutta sai viettää paljon aikaa omien ihmistensä kanssa ja ison hienon kakun! Ja kynsienleikkuukin siirrettiin suosiolla seuraavalle päivälle.

Kirjastokoira

Opiskelen kolmatta vuotta tieto- ja kirjastopalvelualaa. Tänä vuonna suurimman osan opinnot tulee päätökseen, ja on aika pohtia opinnäytetöitä. Vannoutuneena koiraihmisenä olen toki jo päättänyt oman opinnäytetyöni, joskin se hakee vielä vähän muotoaan.
Opinnäytetyö on kokemuksellinen, eli siinä tapahtuu, pelkkiä kirjallisia tuotoksia ei enää kannateta. Minun opinnäytetyöni aiheena on, kuinkas muutenkaan, kirjastokoirat. Opettajalle ilmoitin, että opinnäytetyöni päätähtenä toimii Miska, viisivuotias bretoniuros. Miska on jo aikuinen, itsevarma ja tasainen koira. Opettajalle ei kerrottu, että Miska on tasaisen helposti innostuva ja pentumaisen pöhkö otus. Tosin se myös rakastaa ihmisiä ja on oppinut toimimaan lasten kanssa, kun laumaan kuuluu pari mini-ihmistä omasta takaa plus naapuruston kaikki kääpiöt jotka säntäilee sinne tänne ja halailee koiria ohimennen.
Perusedellytykset on siis kunnossa. Opettajakin näytti vihreää valoa hankkeelle, ja kehotti ottamaan yhteyttä kirjaston johtajaan, että voidaan sopia jatkosta.

Sillä aikaa Miska hengailee minun mukana joka puolella, pyörähtää lähikirjastoissa palauttamassa ja lainaamassa kirjoja, etsimässä uutta luettavaa, torkkumassa penkkien alla ja kulkemassa minun perässä. Se osaa hienosti kulkea rauhallisesti takana, vetämättä ja hötkyilemättä. Se ei ampaise moikkaamaan lapsia tai sinkoile muutenkaan sinne tänne. Se käyttäytyy hienosti ja rauhallisesti.

Myös lauman vanhempi lapsi, kahdeksanvuotias esikoinen, auttaa Miskaa ja minua tehtävässä. Esikoisella on lukuläksyä koulusta, ja joka päivä koira istuu lapsen vieressä ja tarkkailee kirjan kuvia kun lapsi lukee ääneen. Mikäs sen parempi tapa opetella kuuntelemaan lapsen lukemista rauhassa! Eikä Miska ikinä arvostele tai ole ollut inhottava (me aikuiset kun joudutaan joskus olemaan inhottavia ja komentelemaan), joten sillehän lukee mielellään. Harmi kun koira ei voi kuitata lukuläksyä tehdyksi...

Mutta jos kaikki menee kuten pitääkin, kevään aikana Oulun lähikirjastoissa voi varata lukuaikoja kiltille ja reippaalle pikkubretonille, joka odottaa innoissaan uusia pieniä lukijoita!

Miska 5 vuotta!

Lauman pikku humoristi, sir Miska Ryssänpoika, täytti tänään, 3.5.2014 jo kokonaista viisi vuotta! Miska on siis jo ihan aikuisen koiran iässä.

Ja näin komea nuori mies mulla on.

 

Aktivoidaan!

Havahduin tässä joku aika takaperin siihen, että veljeksillä ei ole tarpeeksi aktiviteetteja. Murehdin sitä päivän, ja totesin että vaikka olenkin maailman paskin koiranomistaja, onneksi tilanteen ei ole pakko jatkua sellaisena! Niinpä minä sitten naputtelin tieni Peten Koiratarvikkeen nettisivuille ja pieni bretoni puoliksi sylissäni arvoin laumalleni parhaiten sopivia aktivointileluja. Ottossonin pyöreät puiset lelut on kyllä hurjan kivoja, mutta ongelma on siinä, että ne maksaa hurjan paljon käyttöikäänsä nähden. Ei ole järkeä maksaa neljääkymppiä lelusta, jonka Hukka ratkaisee kolmessa minuutissa ja on sen jälkeen sitä mieltä että selvitin, ei huvita enää. Edellinen ennätys oli puolitoista minuuttia, toisella kerralla se vain nosteli palikat lelusta, söi eväät ja jatkoi ärmätystä Miskan kanssa. Ja sen piti olla haastava!
Haastava se lelu oli ainoastaan Röllille, jonka etuhampaat on kokeneet kovan kohtalon imurinputkea vastaan käydyn taistelun tuoksinnassa. Miska tajusi asian katsomalla hetken miten Hukka homman hoitaa, ja nyt sekin osaa ratkoa sen lelun, eikä rasita siinä aivojaan. (Rölli ratkaisee lelun läppäämällä tassulla pontevasti palikkaa ja katsomalla leikittäjää vaativasti: nosta tuo pois! Vanhuskoirien tyyli voi hivenen poiketa elämänsä kunnossa olevien tyylistä. Se heille sallittakoon.)

Joka tapauksessa bretonin myötämielisellä vaikutuksella valikoin ostoskoriin tällä kertaa kaksi lelua.
Sinisen Ottossonin Dog Pyramidin, jota meille on kehuttu, ja muovisen luunmallisen lelun.

veljesten uudet hienot lelut vielä paketeissaan

Luunmallisesta lelusta en varmasti olisi heti keksinyt, miten se toimii, mutta laumamme rakkaalla etäjäsen-Lurulla on samanlainen mutta vihreä luulelu. Jota yksi pieni bretoni on ehkä ihan vähän uudelleenmuokannut. Keltainen luu on säästynyt siltä kohtalolta vielä toistaiseksi.

Joka tapauksessa hain lelut ja samantien loppukäyttäjät A ja B pääsivät testaamaan leluja A ja B.

Loppukäyttäjä A, kelpienarttu Hukka

Loppukäyttäjä B, bretoniuros Miska

Loppukäyttäjä A:n ongelmanratkaisukyky on täysin erilainen kuin loppukäyttäjä B:n. Arvasin että Hukka keksii nopeasti, miten joku uusi lelu toimii ja saa ruokansa syötyä paljon nopeammin. Joten tasoituksen nimissä annoin helpommaksi arvioimani lelun Miskalle, että sekin raukka saisi joskus iltaruokansa syötyä.

Lelu A

Lelu B

Tottakai yhdistin Hukan leluun A, ja Miskan leluun B, koska arvioin että Miska sais enemmän irti luusta, jossa se näkee namit ja josta ne on suhteellisen helppo napsia. Niinhän sitä voisi luulla.
Hukka paiskoi antaumuksella Pyramidia pitkin laminaattilattiaa (anteeksi, naapurit!) ja sai kuin saikin sieltä ruokansa. Ja tuli tottakai sitten tarkistamaan miten pikkuveli etenee oman haasteensa kanssa.

Miska ei edennyt alkuunkaan niin hyvin. Se haistoi nappulat. Se näki nappulat. Se oivalsi että ne on sen penteleen lelun sisällä, mutta miten ne saa sieltä pois?! Se yritti nuolla luuta, jos se sitten antaisi aarteen Miskalle. Se kanniskeli sitä huolissaan ympäri asuntoa, ja säikähti kun luusta tippui nappula lattialle. Ja sitten luu pitikin kantaa emännälle sänkyyn, kun tämä ei tottele. Kieltäydyin auttamasta pientä, houkuttelin vain kokeilemaan vielä. Tiesin että tyypillä on nälkä, ja ennen pitkää se onnistui vaivaamaan aivojaan sen verran, että tajusi miten sieltä saa namipaloja. Ja kun luun pudotti lattialle, sieltä oikein varisi niitä nameja! Moinen oivallus oli aivan mahtava, ja sitten lelua pudoteltiinkin pitkä tovi, vielä sittenkin kun se oli jo tyhjä.

Seuraavana aamuna vaihdettiin osia, Hukka sai tutustua Miskalle päänvaivaa tuottaneeseen luuhun, ja Miska sai kokeilla miten Pyramid toimii.
Hukkaa vähän hämmensi luu, joka oli syönyt toisen aamupalan. Epäreilu veto semmoinen. Hukka sai ängettyä ilmeisesti kielensä luun sisälle ja jotenkin keksi miten luu avataan. Ja teki lopulta miskat ja paiskoi luuta pitkin seiniä. Meillä näitä leluja ei todellakaan käsitellä mitenkään silkkitassuin. Häntä heiluen Hukka lopulta ratkaisi luun arvoituksen ja oli tyytyväinen.
Miska turhautui Pyramidiin, nappasi sen suuhunsa ja kantoi kylppäriin. Ja minun piti sännätä perään, kun äänistä päätellen Pyramid teki parhaillaan tuttavuutta vessanpöntön kanssa. Ehdin paikalle kreivin aikaan, ja pönttö säästyi nappulamössöltä. Ja lopulta Miskakin sai kallisteltua Pyramidia tarpeeksi saadakseen sieltä nappulat ulos.
Helppo homma se ei ollut, ja sen jälkeen väsytti pientä poikaa ihan kunnolla. Vaivata nyt toisen aivoja heti aamutuimaan. Miska ei selvästi arvostanut, vaan mönki sänkyyn nukkumaan.

Tämän oivalluksen jälkeen koirat on saaneet joka päivä vähintään toisen ruokansa leluista, ja toisen sitten treenatessa nameina tai ihan vaan kupeista tai lattialta.
Ja kun olen tässä puolitoista viikkoa sairastanut, on ollut ihan kiva huomata, että koirat on selvästi tyytyväisempiä vähäiseen liikuntaan, kun aivoilla on kuitenkin askaretta. Etenkin Miskaa jatkuva aktivointilelujen käyttö on selvästi rauhoittanut.

Ja tottakai tämän lyhyen ajan sisällä lelut on jakautuneet lemppareihin ja vähemmän lemppareihin. Arvatenkin Hukka rakastui Pyramidiinsa, ja saakin useimmiten siitä ruokansa. Ja nyt sitä ahistaa sangen suuresti, kun lelulle kävi eilen hullusti.

Se vaan hajos!

Yhtäkkiä kesken iltaruokailun lelu mokoma halkesi kahtia ja lennätti ruuat pitkin lattioita. Ja nyt pieni kelpie on ihan maansa myynyt, kun lelu meni rikki.
Olen antanut itseni ymmärtää, että Dog Pyramidin tulee kestää rajuakin käsittelyä, eikä se nyt meillä kovin kamalan rajua ole ollut. Epäilen valmistusvirhettä. Hukka ei kuitenkaan arvosta, se tahtoisi vielä leikkiä! Ja sitten joutuukin vaan tyytymään tylsään luuhun, ja pikkuveli sai kananmunakennon, joka teipattiin umpeen. Kun Hukka sai tyhjennettyä luun, se hypähti hyllyä vasten ja tuuppi hyllyyn nostettuja Pyramidin kappaleita sen näköisenä, että nyt sitten tänne!

Miska on myös saanut lempilelun. Koska Miska ajattelee "out of the box", se ei valinnut lempparikseen lelua A tai B, vaan ihan muun lelun.

Lelu C

Lelu C:n löysin perjantaina kirpparikierroksella, ja ostin samantien. Arvelin sen niin helpoksi, että Miska varmaan tykkäis. Ja niin helpoksi, että tarvittaessa kyläilevä pieni cockerikin voi sitä käyttää. Lisäksi siinä on säädettävä tuo aukko, joten siitä saa tosi helpon tai tosi vaikean. Nyt se on melko helppo, koska sen aukko on jumissa, ja melkein kokonaan auki. Silti Miska tykkää siitä hurjasti, ja pyörittelee sitä välillä tyhjänäkin pitkin lattioita. Täytyy sanoa, että melko lailla paras kahden euron sijoitus hetkeen. Niin tyytyväiseltä Miska näyttää, kun saa metsästää ruokansa pyörivästä.
Ja tottakai Hukka käy välillä kesken oman ruokansa metsästyksen myös vähän pyörittelemässä palloa. Siksi koirat joko syö eri huoneissa (esim. toinen huoneen puolella ja toinen eteisessä tai kylppärissä) tai niitä vahditaan tarkasti, ettei toisen apajille mennä.

Myös muita aktivointeja on kehitetty. Viime viikolla olin niin kipeä, että B nappasi pienen Miskan matkaansa ja piti sitä yön yli hoidossa. Saatiin Hukan kanssa keskittyä paranemiseen ja meidän omiin juttuihin. Ja Hukka sai aktivoida itseään kylppärissä, kun en jaksanut kehittää mitään älyllisempää tekemistä sille.

Näin aktivoi itseään suuri pikkupaimen

Roskiinhan nuo tyhjät ruokasäkit olis menneet joka tapauksessa, joten jemmasin niihin iltaruuan ja koira hommiin. Hirveällä rähinällä ja ärimurinalla se repi nuo silpuksi, mutta oli kyllä tyytyväisen näköinen kun sai homman hoidettua!

Mutta näin meillä ollaan aktivoiduttu. Tällä viikolla aletaan taas lenkkeilemään normaalisti, koirapuistoon ei selvästi ole mitään asiaa niin kauan kuin on vähänkin pakkasta. En halua revähdyksiä niin itselleni kuin koirillekaan, ja koirapuistosta on etummainen puoli peilijäällä. Kyllähän metsäisemmässä osassa voi juosta, mutta sitten sieltä juostaan täyttä vauhtia portille, jos näkyy liikettä ja siinä sitä sitten ollaan. Metsäilemme ja peltoilemme siis. Ja varotaan revähdyksiä, ne on kurjia semmoiset.

Mitenkä muut ihmiset aktivoi lemmikkejään?