lauantai 3. lokakuuta 2015

Senioreita? Meilläkö?

Ei kai nyt sentään! Tai ainakaan minä en ole huomannut.
...Tai no. Ehkä mies välillä vaikuttaa hivenen seniorioituneelta, mutta me muut- ei sitten tippaakaan! Harmaita meillä voi olla vähän kaikilla (paitsi tietenkään allekirjoittaneella), mutta sehän tarkoittaa vain sitä että muuttuu astetta charmantimmaksi.

Joka tapauksessa Hukka täytti eilen tuplapyöreitä, eli kahdeksan vuotta! En voi uskoa, että tuo pikkuinen karvageneraattori on pyörinyt jo niin kauan mukana, että sitä voi sanoa jo senioriksi. Mutta toisaalta, tästä voi avautua uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi koiranäyttelyihin veteraanit pääsee usein halvemmalla, ja koska Hukka ei ole mikään kedon kaunein kukkanen, jos niitä kukkasia verrataan australiankelpien rotumääritelmään, en ole sitä aiemmin vienyt näyttelyyn. Sehän on käytännössä pelkkää rahanmenoa, kun tietää itsekin että koira voi saada korkeintaan tuloksen "kyllä se koiralta kai näyttää...".
Lisäksi nyt voi alkaa jo antaa kunnolla etuoikeuksia, kun toinen on kuitenkin jo kahdeksan. Tosin joistakin etuoikeuksista meidän on vielä keskusteltava vakavasti. Neiti kun on päättänyt laajentaa reviirinsä koskemaan myös naapureiden pihoja, enkä ole vielä aivan varma, mitä mieltä naapurit ovat pienestä yllätysvieraasta, joka käyttää naapureiden pihoja kiihdytysratoina. Toisen puolen naapuri ainakin oli pääosin huvittunut, kun portista sisälle ampaisee pieni sininen salama, joka pujahtaa sitten pensasaidan alta omalle puolelle ja autotalliin kertomaan että meikä vähän käväs! Totesin sille ettei olis tarttenu kävästä, mutta Hukan mielestä oli hirmu hyvä veto, josta piti kertoa heti isännällekin. Ikävää koiran kannalta, kun isäntä ei yhtään ymmärrä moisia hienouksia.
Autotallin siivouksen ajan yksi pieni Miska sen sijaan hengasi kiltisti hihnassa ja tarkkaili silmä kovana korkeaa autotallin vieressä kasvavaa mäntyä ja rankaläjää, jonka olen raahannut autotallin viereen kuivumaan ennen pilkkomista ja/tai kaatopaikalle viemistä.

Perjantaina Hukka pääsi synttäriostoksille. Isäntä heitti meidät Ideaparkin Mustiin ja Mirriin, ja odotteli Miskan kanssa autossa. Lupasin kaupan ovella Hukalle, että se saa ihan itte päättää, mitä tänään otetaan. Hukasta oli ilmeisesti hurjan hieno lupaus, ja se päätti oitis haluta pörheäturkkisen harmaan merlen sheltin!
Hirveä pettymys, kun kävi ilmi, ettei me voida ottaa shelttiä. Sitä paitsi voin kuvitella mitä isäntä olisi sanonut, jos oltais marssittu autolle extra-koiran kanssa...
Hukka yritti haluta myös uuden keraamisen ruokakupin (joka hajoaisi todennäköisesti turhan pian, eikä sitä voi tuoda täyttöä varten mulle), ja kissojen raapimistelineitä. Ne oli tosi kivoja!
Hukka valitsi kuitenkin lopulta pienen valkoisen roadkill- pehmon ja kasan possunkorvia itselleen ja Miskalle.

Ja ihan Hukan synttärin kunniaksi Suomeen sitten ilmaantui oikea Valio- luokan myrsky! Olin luvannut koirille kunnon metsälenkin synttärin kunniaksi, mutta päätettiin sitten ettei kyllä mihinkään metsään mennä, kun puut kaatuu niskaan. Käytiin merenrannassa kuvaamassa myrskyä ja myräkkää ja Hukan synttärikuvia.

Näin kovin tuuli, pieni kelpiekään ei meinannut pysyä pystyssä!


Miskan mielestä myrsky oli hurjan hauska, kun hajut tuli nenään ihan hirveää vauhtia ilman että pitää itse liikkua mihinkään! Hukan mielestä oli vähän ikävämpi, kun häntä ei millään pysynyt niinkuin Hukka halusi. Lopulta se tuli ihan jalkojen eteen ja työnsi takamuksen minun jalkoja vasten, että häntä edes vähän tottelis. Voi olla, että viima sattui pienen eläimen häntään.
Lisäksi meri oli aivan liian vauhdikas, niin ettei Hukka halunnut käydä kastelemassa edes tassujaan, vaikka yleensä juoksee suoraan veteen, kun sitä jossain näkee.

Oli paljon helpompaa, kun sai olla ihan irti hetken.
Oli hankalaa kuvata, kun tuuli painoi koko ajan ihmistäkin ties mihin suuntaan, ja hiekka pöllysi myös tuolta epäviralliselta pikkuhiekkarannalta. Ja kamerakin painoi, ja sitä piti suojella pöllyävältä hiekalta. Tiesittekö muuten, että kova tuuli salpaa helposti erityisesti astmaatikon hengityksen? Onneksi tajusin laittaa huivin kaulaan, että sain peitettyä suun ja nenän!

Hukka 8 vuotta, 2.10.2015

Tällainen on lopulta pikkukelpien synttärikuva tuulisella rannalla. Neiti näyttää hyvin pörheältä edestäpäin kuvattuna... Mutta kyllä seniori-iässä saa jo vähän elintaso näkyäkin!

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Miska 6 vee (en kyllä usko!)

Minun rakas pikku humoristini, sir Miska Ryssänpoika, on jo (mukamas) kokonaista kuusi vuotta!
Toisaalta, sehän on ollut mulla "aina", mutta se on aina ollut pikkuinen, niin että mitä tämä tämmöinen nyt on olevinaan?

Miskan synttäripäivänä oli jos jonkunlaista ohjelmaa luvassa. Miska aloitti aamun kiikuttamalla mulle sukan samalla kun tuli sängyn viereen huomentamaan. En tiedä onko tästä sitten pääteltävä, että minun orjuus on loppu, kun sain vaatteen? (Kaikki Harry Potterinsa lukeneet ymmärtää viittauksen.)
Aamupala-lohen ja muun aamutohelluksen jälkeen sattui hirveän hauskoja juttuja, kuten että isäntä kävi hakemassa kaverinsa meille! Ja sitten Miska pääsi kattomaan kun miehet pelasi pikku-ukkopeliä! Tosin Miska piti hakea pois osallistumasta, se kun tunki koko ajan erilaista kokoelmaa kenkiä pelipöydälle ja hyöri onnellisena miesten välissä kyselemässä koska on Miskan vuoro siirtää.


Osa miehen Spacewolf- armeijasta ja osa Miskan kenkäarmeijasta

Kuulemma häiritsi peliä, kun joka kulmalla hengasi joku kenkä ja yks yritti vielä tunkea jotakin lapsen lenkkaria johonkin kohti. Niillä main pieni assistentti pääsi yläkertaan levähtämään.

Mutta onneksi lapsi leikitti Miskaa lempparilelulla hirveän monta kierrosta!

Lempparilelun kanssa voi suorittaa akrobatialiikkeitä!

Hyvin ansaittujen päikkäreitten jälkeen käytiin vielä raksalla tarkistamassa paikkoja ja autoajelullekin! Autoajelut on Miskan mielestä jännittäviä, kun voi tirkistellä takaikkunasta maisemia ja kuvitella että joku näkeekin Miskan.

Ja illemmalla vielä laitettiin Miskan synttärilahja lattialle ja otettiin virallinen poseerauskuva!

Peitto on synttärilahja, ei pullo!

Aika hieno peitto, vai mitä? Lapset sai olla mukana kun kävin hakemassa eläinkaupasta pikkutyypille oman pedin, kun Hukka valtaa yleensä kettuviltin ja häätää lempeästi Miskan pois siitä. Siis vetämällä vilttiä penskan alta tai tuuppimalla hellästi kuonolla että hei pentu, Hukka tulee siihen nyt...
Miska ei ollut ihan varma, onko peitto luvallinen juttu ja piti ensin vain päätä peiton päällä ja tirkisteli mua kysyvästi että onko tää ihan ookoo? Ihan ookoo on.

Hyvää synttäriä, pikku prinssi!

torstai 12. maaliskuuta 2015

Roskisprinsessa

Me on nyt asusteltu täällä miehen luona pitkälti yli puoli vuotta, ja koirat viihtyy mainiosti. Jossain vaiheessa meille muodostui ongelmaksi roskakatos. Hukka ilmeisesti säikähti siellä jotakin, eikä halua enää tulla sinne. Se kaartaa kaukaa katoksen oviaukon ohi, kattelee eri suuntaan ja tekee kaikin tavoin selväksi että roskis ei ole kiva juttu.
Ongelmana on vähän se, että aika usein viedään roskapusseja samalla kun lähdetään lenkille, joten roskakatokseen olisi syytä mennä. Kun tajusin että hirvittää, mietin pitkään mitä ihmettä teen yhtäkkiä roskakatosta säikähtäneen koiran kanssa. Pitkän aikaa toimittiin ihan niin, että Hukalle annettiin vaihtoehto. "Tuletko mukaan, vai odotatko tässä?" Siis ovella. Hukka valitsi yhdeksän kertaa kymmenestä odottamisen. Ja se istui yleensä kauniisti paikallaan odottamassa että heitän Miskan kanssa roskapussin ja tulen takaisin sen luokse. Ja aina se tervehti hännänheilutuksella, niin kuin oltaisiin oltu kauankin poissa sen luota. Ja sen näkökulmasta kai oltiinkin, kun sitä jännitti ja pelotti.



Eilen satuin kertomaan asiasta chatista, kun tiedän että chattikavereilla on kokemusta ties minkälaisista ongelmatapauksista ja että saisin varmasti ainakin tsemppiä jos en ratkaisua saisikaan. Ratkaisuja tarjottiin monenlaisia, vaihtoehtojen tarjoaminen ei saanut tyrmäystä, sehän on aika stressitöntä koiralle, joka ei vaadi aina sitä että ihminen päättää sen puolesta.
Yksi vaihtoehdoista oli juuri se sama, että annetaan itse valita ja kehutaan kun sitten uskaltaakin tulla matkaan. Välillä Hukka uskalsi ainakin vähän matkaa ja ampaisee yleensä ihan jalkoihin ja heiluttaa hirveästi häntää. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei sitä pakoteta mihinkään. Seitsemässä vuodessa oppii tuntemaan toisen niin hyvin, että tietää ettei pakottamalla tehdä kuin hallaa. Samoin kun lässyttämisellä ja muulla koiran mielestä epäloogisella käyttäytymisellä.

Yksi vinkeistä oli "pitää bileet" pelottavassa roskakatoksessa. Nameja ja lempparilelu ja koira saa itse valita tuleeko mukaan, kun minä menen katokseen.
Tänään otin taskuun naksuttimen ja pussillisen kuivattua kalaa. Ei pitänyt kahdesti kysyä tuleeko Hukka mukaan vai ei. Se marssi vierellä roskiskatokseen korvat vähän luimussa kaiken varalta, mutta kuitenkin valmiina tutkimaan pelottavaa paikkaa yhdessä minun kanssani.
Niinpä me hengattiin hetki keskellä roskakatosta ja herkuteltiin kalalla. (Koira herkutteli, minä en.) Seuraavaksi tarkistettiin joka ikinen roskalaatikko, ja namin sai kun uskalsi lähestyä itse laatikkoa.

Siltä varalta, että yhden naapurin teoria pelottavista roskalaatikoiden kansista pitää paikkansa, avattiin ja suljettiin laatikoitakin tänään. Joka kerta kun kansi meni kiinni, koiralla oli samalla sekunnilla kalanpala suussa, ja hetkessä koira alkoi jo tökkiä kättä kun näki että avaan laatikkoa!


Ja kun tulin parkkipaikan portilta kotia kohti ja ohitettiin roskakatos, koira ampaisi suoraan katokseen häntä heiluen ja selvästi odottaen että tulee lisää namia! Ja tulihan sitä, tottakai, kun kerran uskalsi ihan itse ja ilman minuakin sinne mennä.



Tästä on hyvä jatkaa jonkun aikaa roskakatokseen tutustumista. Olisihan se helpompi, jos ei pienen eläimen pitäisi koko aikaa pelätä roskakatosta, kun siellä melkein kerran päivässä käydään.

(Valokuvat otettu tänään, mutta vasta kun roskiskatos ei pelottanut enää ihan niin paljoa.)