Senioreita? Meilläkö?

Ei kai nyt sentään! Tai ainakaan minä en ole huomannut.
...Tai no. Ehkä mies välillä vaikuttaa hivenen seniorioituneelta, mutta me muut- ei sitten tippaakaan! Harmaita meillä voi olla vähän kaikilla (paitsi tietenkään allekirjoittaneella), mutta sehän tarkoittaa vain sitä että muuttuu astetta charmantimmaksi.

Joka tapauksessa Hukka täytti eilen tuplapyöreitä, eli kahdeksan vuotta! En voi uskoa, että tuo pikkuinen karvageneraattori on pyörinyt jo niin kauan mukana, että sitä voi sanoa jo senioriksi. Mutta toisaalta, tästä voi avautua uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi koiranäyttelyihin veteraanit pääsee usein halvemmalla, ja koska Hukka ei ole mikään kedon kaunein kukkanen, jos niitä kukkasia verrataan australiankelpien rotumääritelmään, en ole sitä aiemmin vienyt näyttelyyn. Sehän on käytännössä pelkkää rahanmenoa, kun tietää itsekin että koira voi saada korkeintaan tuloksen "kyllä se koiralta kai näyttää...".
Lisäksi nyt voi alkaa jo antaa kunnolla etuoikeuksia, kun toinen on kuitenkin jo kahdeksan. Tosin joistakin etuoikeuksista meidän on vielä keskusteltava vakavasti. Neiti kun on päättänyt laajentaa reviirinsä koskemaan myös naapureiden pihoja, enkä ole vielä aivan varma, mitä mieltä naapurit ovat pienestä yllätysvieraasta, joka käyttää naapureiden pihoja kiihdytysratoina. Toisen puolen naapuri ainakin oli pääosin huvittunut, kun portista sisälle ampaisee pieni sininen salama, joka pujahtaa sitten pensasaidan alta omalle puolelle ja autotalliin kertomaan että meikä vähän käväs! Totesin sille ettei olis tarttenu kävästä, mutta Hukan mielestä oli hirmu hyvä veto, josta piti kertoa heti isännällekin. Ikävää koiran kannalta, kun isäntä ei yhtään ymmärrä moisia hienouksia.
Autotallin siivouksen ajan yksi pieni Miska sen sijaan hengasi kiltisti hihnassa ja tarkkaili silmä kovana korkeaa autotallin vieressä kasvavaa mäntyä ja rankaläjää, jonka olen raahannut autotallin viereen kuivumaan ennen pilkkomista ja/tai kaatopaikalle viemistä.

Perjantaina Hukka pääsi synttäriostoksille. Isäntä heitti meidät Ideaparkin Mustiin ja Mirriin, ja odotteli Miskan kanssa autossa. Lupasin kaupan ovella Hukalle, että se saa ihan itte päättää, mitä tänään otetaan. Hukasta oli ilmeisesti hurjan hieno lupaus, ja se päätti oitis haluta pörheäturkkisen harmaan merlen sheltin!
Hirveä pettymys, kun kävi ilmi, ettei me voida ottaa shelttiä. Sitä paitsi voin kuvitella mitä isäntä olisi sanonut, jos oltais marssittu autolle extra-koiran kanssa...
Hukka yritti haluta myös uuden keraamisen ruokakupin (joka hajoaisi todennäköisesti turhan pian, eikä sitä voi tuoda täyttöä varten mulle), ja kissojen raapimistelineitä. Ne oli tosi kivoja!
Hukka valitsi kuitenkin lopulta pienen valkoisen roadkill- pehmon ja kasan possunkorvia itselleen ja Miskalle.

Ja ihan Hukan synttärin kunniaksi Suomeen sitten ilmaantui oikea Valio- luokan myrsky! Olin luvannut koirille kunnon metsälenkin synttärin kunniaksi, mutta päätettiin sitten ettei kyllä mihinkään metsään mennä, kun puut kaatuu niskaan. Käytiin merenrannassa kuvaamassa myrskyä ja myräkkää ja Hukan synttärikuvia.

Näin kovin tuuli, pieni kelpiekään ei meinannut pysyä pystyssä!

Miskan mielestä myrsky oli hurjan hauska, kun hajut tuli nenään ihan hirveää vauhtia ilman että pitää itse liikkua mihinkään! Hukan mielestä oli vähän ikävämpi, kun häntä ei millään pysynyt niinkuin Hukka halusi. Lopulta se tuli ihan jalkojen eteen ja työnsi takamuksen minun jalkoja vasten, että häntä edes vähän tottelis. Voi olla, että viima sattui pienen eläimen häntään.
Lisäksi meri oli aivan liian vauhdikas, niin ettei Hukka halunnut käydä kastelemassa edes tassujaan, vaikka yleensä juoksee suoraan veteen, kun sitä jossain näkee.

Oli paljon helpompaa, kun sai olla ihan irti hetken.

Oli hankalaa kuvata, kun tuuli painoi koko ajan ihmistäkin ties mihin suuntaan, ja hiekka pöllysi myös tuolta epäviralliselta pikkuhiekkarannalta. Ja kamerakin painoi, ja sitä piti suojella pöllyävältä hiekalta. Tiesittekö muuten, että kova tuuli salpaa helposti erityisesti astmaatikon hengityksen? Onneksi tajusin laittaa huivin kaulaan, että sain peitettyä suun ja nenän!

Hukka 8 vuotta, 2.10.2015

Tällainen on lopulta pikkukelpien synttärikuva tuulisella rannalla. Neiti näyttää hyvin pörheältä edestäpäin kuvattuna... Mutta kyllä seniori-iässä saa jo vähän elintaso näkyäkin!

Aktivoidaan!

Havahduin tässä joku aika takaperin siihen, että veljeksillä ei ole tarpeeksi aktiviteetteja. Murehdin sitä päivän, ja totesin että vaikka olenkin maailman paskin koiranomistaja, onneksi tilanteen ei ole pakko jatkua sellaisena! Niinpä minä sitten naputtelin tieni Peten Koiratarvikkeen nettisivuille ja pieni bretoni puoliksi sylissäni arvoin laumalleni parhaiten sopivia aktivointileluja. Ottossonin pyöreät puiset lelut on kyllä hurjan kivoja, mutta ongelma on siinä, että ne maksaa hurjan paljon käyttöikäänsä nähden. Ei ole järkeä maksaa neljääkymppiä lelusta, jonka Hukka ratkaisee kolmessa minuutissa ja on sen jälkeen sitä mieltä että selvitin, ei huvita enää. Edellinen ennätys oli puolitoista minuuttia, toisella kerralla se vain nosteli palikat lelusta, söi eväät ja jatkoi ärmätystä Miskan kanssa. Ja sen piti olla haastava!
Haastava se lelu oli ainoastaan Röllille, jonka etuhampaat on kokeneet kovan kohtalon imurinputkea vastaan käydyn taistelun tuoksinnassa. Miska tajusi asian katsomalla hetken miten Hukka homman hoitaa, ja nyt sekin osaa ratkoa sen lelun, eikä rasita siinä aivojaan. (Rölli ratkaisee lelun läppäämällä tassulla pontevasti palikkaa ja katsomalla leikittäjää vaativasti: nosta tuo pois! Vanhuskoirien tyyli voi hivenen poiketa elämänsä kunnossa olevien tyylistä. Se heille sallittakoon.)

Joka tapauksessa bretonin myötämielisellä vaikutuksella valikoin ostoskoriin tällä kertaa kaksi lelua.
Sinisen Ottossonin Dog Pyramidin, jota meille on kehuttu, ja muovisen luunmallisen lelun.

veljesten uudet hienot lelut vielä paketeissaan

Luunmallisesta lelusta en varmasti olisi heti keksinyt, miten se toimii, mutta laumamme rakkaalla etäjäsen-Lurulla on samanlainen mutta vihreä luulelu. Jota yksi pieni bretoni on ehkä ihan vähän uudelleenmuokannut. Keltainen luu on säästynyt siltä kohtalolta vielä toistaiseksi.

Joka tapauksessa hain lelut ja samantien loppukäyttäjät A ja B pääsivät testaamaan leluja A ja B.

Loppukäyttäjä A, kelpienarttu Hukka

Loppukäyttäjä B, bretoniuros Miska

Loppukäyttäjä A:n ongelmanratkaisukyky on täysin erilainen kuin loppukäyttäjä B:n. Arvasin että Hukka keksii nopeasti, miten joku uusi lelu toimii ja saa ruokansa syötyä paljon nopeammin. Joten tasoituksen nimissä annoin helpommaksi arvioimani lelun Miskalle, että sekin raukka saisi joskus iltaruokansa syötyä.

Lelu A

Lelu B

Tottakai yhdistin Hukan leluun A, ja Miskan leluun B, koska arvioin että Miska sais enemmän irti luusta, jossa se näkee namit ja josta ne on suhteellisen helppo napsia. Niinhän sitä voisi luulla.
Hukka paiskoi antaumuksella Pyramidia pitkin laminaattilattiaa (anteeksi, naapurit!) ja sai kuin saikin sieltä ruokansa. Ja tuli tottakai sitten tarkistamaan miten pikkuveli etenee oman haasteensa kanssa.

Miska ei edennyt alkuunkaan niin hyvin. Se haistoi nappulat. Se näki nappulat. Se oivalsi että ne on sen penteleen lelun sisällä, mutta miten ne saa sieltä pois?! Se yritti nuolla luuta, jos se sitten antaisi aarteen Miskalle. Se kanniskeli sitä huolissaan ympäri asuntoa, ja säikähti kun luusta tippui nappula lattialle. Ja sitten luu pitikin kantaa emännälle sänkyyn, kun tämä ei tottele. Kieltäydyin auttamasta pientä, houkuttelin vain kokeilemaan vielä. Tiesin että tyypillä on nälkä, ja ennen pitkää se onnistui vaivaamaan aivojaan sen verran, että tajusi miten sieltä saa namipaloja. Ja kun luun pudotti lattialle, sieltä oikein varisi niitä nameja! Moinen oivallus oli aivan mahtava, ja sitten lelua pudoteltiinkin pitkä tovi, vielä sittenkin kun se oli jo tyhjä.

Seuraavana aamuna vaihdettiin osia, Hukka sai tutustua Miskalle päänvaivaa tuottaneeseen luuhun, ja Miska sai kokeilla miten Pyramid toimii.
Hukkaa vähän hämmensi luu, joka oli syönyt toisen aamupalan. Epäreilu veto semmoinen. Hukka sai ängettyä ilmeisesti kielensä luun sisälle ja jotenkin keksi miten luu avataan. Ja teki lopulta miskat ja paiskoi luuta pitkin seiniä. Meillä näitä leluja ei todellakaan käsitellä mitenkään silkkitassuin. Häntä heiluen Hukka lopulta ratkaisi luun arvoituksen ja oli tyytyväinen.
Miska turhautui Pyramidiin, nappasi sen suuhunsa ja kantoi kylppäriin. Ja minun piti sännätä perään, kun äänistä päätellen Pyramid teki parhaillaan tuttavuutta vessanpöntön kanssa. Ehdin paikalle kreivin aikaan, ja pönttö säästyi nappulamössöltä. Ja lopulta Miskakin sai kallisteltua Pyramidia tarpeeksi saadakseen sieltä nappulat ulos.
Helppo homma se ei ollut, ja sen jälkeen väsytti pientä poikaa ihan kunnolla. Vaivata nyt toisen aivoja heti aamutuimaan. Miska ei selvästi arvostanut, vaan mönki sänkyyn nukkumaan.

Tämän oivalluksen jälkeen koirat on saaneet joka päivä vähintään toisen ruokansa leluista, ja toisen sitten treenatessa nameina tai ihan vaan kupeista tai lattialta.
Ja kun olen tässä puolitoista viikkoa sairastanut, on ollut ihan kiva huomata, että koirat on selvästi tyytyväisempiä vähäiseen liikuntaan, kun aivoilla on kuitenkin askaretta. Etenkin Miskaa jatkuva aktivointilelujen käyttö on selvästi rauhoittanut.

Ja tottakai tämän lyhyen ajan sisällä lelut on jakautuneet lemppareihin ja vähemmän lemppareihin. Arvatenkin Hukka rakastui Pyramidiinsa, ja saakin useimmiten siitä ruokansa. Ja nyt sitä ahistaa sangen suuresti, kun lelulle kävi eilen hullusti.

Se vaan hajos!

Yhtäkkiä kesken iltaruokailun lelu mokoma halkesi kahtia ja lennätti ruuat pitkin lattioita. Ja nyt pieni kelpie on ihan maansa myynyt, kun lelu meni rikki.
Olen antanut itseni ymmärtää, että Dog Pyramidin tulee kestää rajuakin käsittelyä, eikä se nyt meillä kovin kamalan rajua ole ollut. Epäilen valmistusvirhettä. Hukka ei kuitenkaan arvosta, se tahtoisi vielä leikkiä! Ja sitten joutuukin vaan tyytymään tylsään luuhun, ja pikkuveli sai kananmunakennon, joka teipattiin umpeen. Kun Hukka sai tyhjennettyä luun, se hypähti hyllyä vasten ja tuuppi hyllyyn nostettuja Pyramidin kappaleita sen näköisenä, että nyt sitten tänne!

Miska on myös saanut lempilelun. Koska Miska ajattelee "out of the box", se ei valinnut lempparikseen lelua A tai B, vaan ihan muun lelun.

Lelu C

Lelu C:n löysin perjantaina kirpparikierroksella, ja ostin samantien. Arvelin sen niin helpoksi, että Miska varmaan tykkäis. Ja niin helpoksi, että tarvittaessa kyläilevä pieni cockerikin voi sitä käyttää. Lisäksi siinä on säädettävä tuo aukko, joten siitä saa tosi helpon tai tosi vaikean. Nyt se on melko helppo, koska sen aukko on jumissa, ja melkein kokonaan auki. Silti Miska tykkää siitä hurjasti, ja pyörittelee sitä välillä tyhjänäkin pitkin lattioita. Täytyy sanoa, että melko lailla paras kahden euron sijoitus hetkeen. Niin tyytyväiseltä Miska näyttää, kun saa metsästää ruokansa pyörivästä.
Ja tottakai Hukka käy välillä kesken oman ruokansa metsästyksen myös vähän pyörittelemässä palloa. Siksi koirat joko syö eri huoneissa (esim. toinen huoneen puolella ja toinen eteisessä tai kylppärissä) tai niitä vahditaan tarkasti, ettei toisen apajille mennä.

Myös muita aktivointeja on kehitetty. Viime viikolla olin niin kipeä, että B nappasi pienen Miskan matkaansa ja piti sitä yön yli hoidossa. Saatiin Hukan kanssa keskittyä paranemiseen ja meidän omiin juttuihin. Ja Hukka sai aktivoida itseään kylppärissä, kun en jaksanut kehittää mitään älyllisempää tekemistä sille.

Näin aktivoi itseään suuri pikkupaimen

Roskiinhan nuo tyhjät ruokasäkit olis menneet joka tapauksessa, joten jemmasin niihin iltaruuan ja koira hommiin. Hirveällä rähinällä ja ärimurinalla se repi nuo silpuksi, mutta oli kyllä tyytyväisen näköinen kun sai homman hoidettua!

Mutta näin meillä ollaan aktivoiduttu. Tällä viikolla aletaan taas lenkkeilemään normaalisti, koirapuistoon ei selvästi ole mitään asiaa niin kauan kuin on vähänkin pakkasta. En halua revähdyksiä niin itselleni kuin koirillekaan, ja koirapuistosta on etummainen puoli peilijäällä. Kyllähän metsäisemmässä osassa voi juosta, mutta sitten sieltä juostaan täyttä vauhtia portille, jos näkyy liikettä ja siinä sitä sitten ollaan. Metsäilemme ja peltoilemme siis. Ja varotaan revähdyksiä, ne on kurjia semmoiset.

Mitenkä muut ihmiset aktivoi lemmikkejään?

Kevätpuuhia

Huomaa, että kevät on tulossa. Eikä mun kengissä ole goretex- kalvoa.
Päätin ryhdistäytyä ja treenata vaihteeksi koiria. Hukka etenkin esitti sellaisia akrobatiatemppuja aamusella, että sen oli pakko saada aivotoimintaa, ettei se sekoa. Siispä kassiin kasa rompetta, pallo, vinkulelu, maailman paras soikiolelu ja pari vanhaa hanskaa. Esineruutu on helppo homma tuossa lähikentällä lenkin yhteydessä.

Pikaisen lenkin jälkeen suunnattiin kentälle ja tallasin sopivan kokoisen lämpäreen ruuduksi. Siinä vaiheessa Hukka oli sitä mieltä että maailman paras ruutu, pyörinpä tässä ympyrää. Ainakin ruutu oli hyvin tallottu, kun koirakin siinä hyöri ja pyöri. Onneksi Hukka ei juuri seuraile jälkiä, joten sille ei niin olis väliä, vaikkei ruutua olis ihan superhyvin tallottukaan.

Miska kiinni katokseen, Hukka maahan ja lelut kehiin. Tyyppi tiesi varsin hyvin, miltä siltä odotetaan, kun otti mokoma varaslähdönkin. Takaisin ja strategiapalaveri. Eli että yritäpä nyt ymmärtää, senkin talikko. Minä lähetän ja sinä lähdet vasta sitten. Ja uusi yritys.

Hukka tuo!

Kuten kuvasta näkee, Hukka rakastaa tämmöisiä, missä se saa tuoda mulle jotain! On se joku sitten se kadonnut hölmö ihminen metsässä, pudonnut kynä lattialla tai esineruudun esineet. Ihan sama, mistä on kyse. Hukka tuo.

Ja koska on pidettävä huolta työntekijän henkisestä jaksamisesta, meillä otettiin käyttöön uudenlainen kannustus. Sitä virkaa hoitaa Miska, joka tarkkaili siskon suoritusta katoksen alta.

Huutosakki-Miska

Miska seurasi jännittyneenä aina kun lähetin Hukkaa, ja kun kelpie löysi esineen, kuului katoksesta varsin voitonriemuinen ölinä ja mölinä!
Ja onhan se nyt kivempaa tehdä hommia, kun siitä saa reilusti palautetta. Kyllä näillä taas jaksaa.

Taidan alkaa tehdä Miskallekin ihan helppoja ruutuja, niin tomerasti se haisteli koko ruudun läpi, kun päästin senkin kirmaamaan hetkeksi kentälle. Tai sitten otetaan vaan jälkeä sen kanssa, kun lumet vähän vielä sulaa. Nenänkäyttöä pienelle miehelle kuitenkin.

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme

Näitä merkintöjä tulee aika-ajoin, kun laumamme oma pieni karhunpoika toheloi ja satuttaa itsensä.
Tällä kertaa karhunpoika vemmelsi hirveää vauhtia metsässä, hävöksi näkyvistä monta kertaa, ja yks kaks vain seisoi keskellä polkua kolme tassua veressä ja sen näköisenä, että nyt vois olla hyvä ajatus mennä kotiin... Pikaisen tilannearvion jälkeen tulimme siihen tulokseen, että kyllä, kotiin ja äkkiä.
Onneksi lumi tyrehdytti nuoren herran verenvuotoa sen verran, että maahan ei jäänyt enempää verisiä tassunjälkiä, ja kotiin selvittiin ilman sen suurempaa draamaa.

Kun herrakoira saatiin kylpyhuoneeseen ja kelpie "omaan" huoneeseen, jossa Hämeenlinnassa asuessamme majoitumme, päästiin isän kanssa tutkimaan herrakoiran käpälätilannetta. Tilanne oli aika surkea. Kolmesta tassusta oli kynsiä poikki, ja verta tietenkin tuli kiitettävää tahtia. Ja arvatenkaan pieni tyyppi ei tykännyt pätkääkään, kun tassuja rävellettiin, vaikka eihän asiaan mitään voi oikein sanoakaan. Suuttuvat vielä.
Päätettiin katsoa seuraavaan aamuun, maanantaihin, että pitääkö mennä lääkäriin. Jo samana iltana alkoi kuitenkin näyttää vahvasti siltä, että lääkärikeikka on tiedossa. Ja niinpä soitin aamulla kahdeksalta lääkäriajan Miskalle, ja kävin Hukan kanssa kertomassa parin minuutin kävelymatkan päässä lähikirjastossa, että tänään myöhästyn pahan kerran, kun vien toisen koiran lääkäriin. Ja lopulta soitin töihin, etten tule ollenkaan.

Nuori herra rauhoitettiin ja kynnet tutkittiin, ja vasemmasta takajalasta otettiin yhden kynnen kuori pois. Koiraa kutitti rauhoituksen läpi, kun karvoja ajeltiin, ja emännällä tanssi tähdet silmissä, kun kynttä hoidettiin.
Ja tämmöinen on tulos.

Ei kuulkaa ole kivaa tämmöinen!

En ole muutenkaan ennen antanut rauhoittaa Miskaa (ei ole ollut tarvetta, siis), ja siksi sen käytös tuli yllätyksenä. Se hengaili onnellisena pitkin eläinlääkärin huonetta, kävi tutkimassa tavaroita ja tökkimässä eläinlääkäriä ja tipahti sitten suorilta jaloiltaan. Naamalla sillä oli sellainen "mitä tässä tapahtui"- ilme, joka huvitti aika tavalla. Hukka jää rauhoitteen saatuaan vierelle kaikessa rauhassa, ja nukahtaa sitten syliin tai viereen, mutta Miskalla oli puuhaa, niin ei joutanut. Ja siinä se sitten torkuskeli, kun nostettiin se pöydälle hoidettavaksi.
Ja kun se siitä heräili, se hoiperteli eteenpäin sen näköisenä, että on tullut nautittua tuopin verran liikaa, ja eläinlääkäri naureskelikin sille, että Miskalle ei tänään enää tarjoilla! Sadan metrin kotimatkan aikana herrakoiran piti huilata parin metrin välein nojaamalla jalkaa vasten, kun oli hankalaa kävellä eteenpäin. Ajattelin, että on parempi että se kävelee itte sen lyhyen matkan, niin tokenee vähän. Silti se tokeni kunnolla vasta kymmenen aikaan illalla. Ja rauhoitus laitettiin kahdeltatoista, heräte siitä neljänkymmenen minuutin päästä. Voi pientä.
Onneksi Miska ei ole nukuksissakaan aggressiivinen, lähinnä hämmentynyt ja tukeutuu entistä enemmän minuun. Kun hoitaja nosti sen lattialle, tyyppi katseli huolissaan ympärilleen, kun hävisin ilmeisesti näkökentästä. Ja rauhoittui kun istuin sen viereen lattialle. Pieni parka.
Lisäksi Hukka sai käydä varovasti tsekkaamassa pikkuveljen, tuuppasi sitä pehmeästi ja lipaisi kuonoa. Ja katsoi sitten mua sen näköisenä, että mitä sinä oot menny tekemään pikkuveljelle!


Nyt Miska saa joka aamu tämän viikon ajan kipulääkettä ja antibioottia. Ja joka ilta biorionia, että haperot kynnet vähän vahvistuis. Hukkakin saa nauttia biorionista. Eli siitä kinkusta, johon se kääritään.


Eipä käy elo tylsäksi tämän lauman kanssa!

Haleja kaikille!

Tuo ketunpesä on nyt niin täynnä kaikenlaista höpön höpöä, että veljekset tarvii omille jutuilleen ihan ikioman blogin. Siispä tässä on veljesten oma blogi Halitaan!
Jatkoa blogille hughug- tuplahali. Haleja on edelleen monin verroin, mutta nyt halitaan kaikki sivistyneesti yhdessä. Miska hoitaa suurimman osan halailusta, koska se on siitä niin järjettömän ihanaa. Hukkaa halitaan myös, mutta sivistyneesti ja rauhallisesti, koska se on neitieläin, eikä pidä riehumishalailusta.